Yrittäjägallup: Yhä 40 % yrityksistä alle korona-ajan alun myynnin tasosta

Yrityksistä 40 prosenttia on edelleen alle korona-ajan alun myynnin tason, tuore Yrittäjägallup kertoo. “Hyvät talousuutiset eivät saa peittää sitä tosiasiaa, että moni yritys on edelleen koronakuopassa”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä muistuttaa.

– Myyntiään menettäneitä on paljon enemmän kuin myyntiään nostaneita, hän muistuttaa.

Huolestuttavaa on raaka-aineiden hintojen nousu, josta raportoi kaikista yrityksistä 27 prosenttia mutta teollisuusyrityksistä jopa 63 prosenttia ja rakentamisen alan yrityksistä 52 prosenttia.

Tuotantohäiriöitä on ollut teollisuusyrityksistä 37 prosentilla. 

– Raaka-aineiden hintojen nousu sekä saatavuus- ja tuotanto-ongelmat ovat kasvava pulma, ja vaikeuttavat yritysten tilannetta, Pentikäinen sanoo.

Pandemia on heikentänyt joka viidennen (21 %) yrityksen tuloksentekokykyä ja vähentänyt asiakasvirtoja. Kaupan alalla isku on ollut laajin.

Kantar selvitti Yrittäjägallupissa yritysten tilanteita Yrittäjien toimeksiannosta 12. kertaa koronakriisin aikana. Tutkimuksessa haastateltiin 1 029 yrittäjää ja yrityksen edustajaa. Virhemarginaali on kokonaistuloksen osalta +-3,1 prosenttiyksikköä.

Kolme neljästä on varma selviämisestään

Yrityksen selviämiseen koronasta uskoo jo 76 prosenttia yrittäjistä. Vielä elokuussa osuus oli 71 prosenttia. Vahvinta usko on yli kymmenen henkeä työllistävissä yrityksissä ja pääkaupunkiseudulla, kertoo Yrittäjägallup. 

Matalimmillaan usko yrityksen selviämiseen koronakriisistä oli huhtikuussa 2020. Tällöin siihen uskoi yrittäjistä alle puolet, 45 prosenttia. 

– Suunta on selvästi ylöspäin. Luottamus selviämiseen on vahvistunut myös tämän syksyn aikana, Pentikäinen sanoo.

“Osa yrityksistä lentää, osa kyntää”

Yli puolet yrityksistä (55 %) kertoo liikevaihtonsa nousseen koronakriisin pahimmista vaiheista. 37 prosenttia kuitenkin sanoo, ettei liikevaihto ole noussut.

– Yritysten tilanne on kovasti kaksijakoinen: osa lentää, osa kyntää. Yksinyrittäjien joukossa on eniten heitä, joiden liikevaihto on yhä kriisiluvuissa, Pentikäinen kuvailee.

Vastaa