Alpa nousi parhaaseen A-kategoriaan ja ylsi kärkisijoille Eetin Ränkkää brändi -vertailussa

Kansalaisjärjestö Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti) julkaisi tänään kolmannen Ränkkää brändi -vertailunsa. Alpa paransi tulostaan viime vuoteen verrattuna ja nousi parhaimpaan A-kategoriaan.

Eetin vertailussa oli tänä vuonna mukana 34 suomalaista vaatemerkkiä. Merkit on jaettu viiteen kategoriaan (A-E) pisteiden perusteella (maksimipisteet 29). Tiukentuneista kriteereistä huolimatta Alpa paransi tänä vuonna kokonaispistemääräänsä kolmella pisteellä ja nousi viime vuoden B-kategoriasta korkeimpaan A-kategoriaan 22 pisteellä.

Alpan hyvä sijoitus on muun muassa tuotteiden pitkäikäisyyden ansiota: kestävien materiaalien käyttämisen lisäksi Alpa tarjoaa tuotteilleen oman korjauspalvelun, korjauslankaa ja ohjeita huoltoon, sekä mahdollisuuden ostaa ja myydä käytettyjä Alpa-tuotteita omassa Alpa 2nd Hand -palvelussaan. Pisteitä kartutti myös se, että Alpa siirtyi vuonna 2021 käyttämään uusiutuvista lähteistä tuotettua sähköä omissa tiloissaan, ja lisäksi yrityksen hiilijalanjälki laski edellisvuoteen verrattuna.

“Olemme todella onnellisia Alpan hienosta tuloksesta, koska Eetin Ränkkää brändi on yritysten vastuullisuutta kartoittavista selvityksistä ehkä jopa kaikkein kunnianhimoisin ja syväluotaavin. Olemme kehittäneet omaa vastuullisuusraportointiamme ja vastuullisuustyötämme tavoitteellisesti useamman vuoden ajan ja käyttäneet siihen merkittävästi resursseja. Tänä vuonna meitä ilahdutti erityisesti vaatteiden pitkäikäisyyden ja korjausmahdollisuuksien lisääminen pisteytykseen, sillä se on Alpalle hyvin keskeinen teema”, kertoo Heikki Timlin, Alpan perustaja ja toimitusjohtaja.

Hyvästä sijoituksesta huolimatta vastuullisuustyö Alpalla ei lopu, vaan yritys haluaa panostaa jatkossakin ilmasto-, ympäristö- ja ihmisoikeustyön kehittämiseen keskeisenä osana liiketoimintaansa. Tuotannosta syntyy pitkällä aikavälillä hieman neuloshävikkiä ja Alpan yhtenä seuraavana tärkeänä tavoitteena onkin saada se hyötykäyttöön.

Alpan vastuullisuusvastaava Hanna Kämäräinen haluaa nostaa esille Eetti ry:n tekemää tärkeää työtä, joka vauhdittaa yrityksiä vastuullisuuden saralla. Eetin kriteeristö on hänen mukaansa poikkeuksellisen tarkka ja vaativa, minkä vuoksi Alpa halusi pärjätä selvityksessä, sillä se antaa hyvän ohjenuoran yrityksille siitä, kuinka niiden tulisi toimia.

“Eetin vuosittainen ränkkäys on kirittänyt merkittävästi suomalaisia brändejä avaamaan ja parantamaan vastuullisuustyötään. Suurempien merkkien olisi hyvä liittyä talkoisiin, sillä se mikä on mahdollista meidän kokoiselle yritykselle, pitäisi olla mahdollista myös suuremmille toimijoille. Kyse on lopulta tahdosta ja arvoista”, Heikki Timlin toteaa.

Rank a Brand on kansainvälinen yritysvastuullisuuden kriteeristö, jonka pohjalta vaatemerkit pisteytetään sen mukaan, miten avoimesti ne kertovat toimistaan vastuullisen tuotannon varmistamiseksi. Tänä vuonna Rank a Brandin kriteeristöä tiukennettiin ja siihen lisättiin uusia painotuksia.

Lue lisää Alpan vastuullisuussivuilta.

Tutustu Eetin Ränkkää brändi -rapottiin 2021.

Vastaa