Miksi autosta luopuminen toi vapautta?

Kuinka ihmeessä? Eikö juuri auto ole se liikkumisväline, joka tuo meille eniten vapautta?

Parin viimeisen vuoden ajan olin pohtinut omistusautosta luopumisesta. Aluksi koko ajatus tuntui täysin mahdottomalta. Idioottimaiselta. Olihan auto ollut kiinteä osa elämääni koko aikuisiän aina siitä asti, kun tapasin ensimmäisen poikaystäväni. Ja siitä on kauan:)

Autosta oli tullut minulle välttämätön, jonka välttämättömyyttä en koskaan kyseenalaistanut. Julkinen liikenne asuinseudullani ei ole kehä kolmosen tasoista ja silloisen kotipaikkani ruokakaupat, työpaikka ja lasten päivähoito olivat  parinkymmenen kilometrin päässä, joten tuolloin se puolsi vielä paikkaansa. Myöhemmin kaupunkiin muutettuani auto seurasi mukana. Työpaikka sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä, mutta sekään ei vielä muuttanut suhtautumistani. Lisäksi vaihtelin autoa, koska ”autohan pitää vaihtaa muutaman vuoden välein uudempaan”. Ja herrajumala, siis jokainenhan autoa tarvitsee. Sic!

Autolla ajamisesta alkoi kuitenkin tulla rasittavaa. Tiedättehän. Erityisesti pitkät matkat, paikkojen puutuminen, jatkuva tarkkaavaisuus, vesisadetta, räntää, pimeää, lumisadetta, vastaantulevia rekkoja…Myös omatunto koputteli. Tarvitsenko ihan oikeasti ihkaomaa autoa?  Tiedän, että monille auto on välttämätön, elämäntilanteet ovat erilaisia. Ja valtion kassalle autoilu on välttämätöntä.  Itselleni tunnustin, että minulla auton omistaminen liittyi ennen kaikkea mukavuuteen, helppouteen, laiskuuteen ja tottumukseen. 

Paljonko auton kulut oikeastaan olivatkaan?

Heräsin siis sekä autoilun kustannuksiin että auton ajamisen aiheuttamaan rasitukseen ja kaikkeen muuhun aikaa vievään sälään. Otin tiliotteen eteeni ja summasin yhteen joka ikisen autoon liittyvän kulun vuoden 2019 aikana. Se näytti seuraavalta:

Suorat kulut muodostivat vuodessa yli 6 000 euroa. Sen päälle tulee vielä uuden auton 10 % arvon alenema vuosittain, joka muodosti n. 2 800 euron laskennallisen kulun. Yhteensä siis lähes 9 000 euroa. Summa vastaa suomalaisten keskimääräistä autoilun kokonaiskulua, joka on n. 300 €/kk (ilman lainakuluja).

Jos olisin sijoittanut  9 000 euron summan vuotuisella maltillisella 7,5 % tuotto-odotuksella, niin kymmenen vuoden kuluttua veroton tuotto olisi ollut 9 549 ja koko pääoma 18 549 euroa (olettaen, että tuoton vuosikorko olisi ollut sama, se olisi tietysti voinut olla pienempi tai suurempi). Jossittelu ei auta, mutta jos olisin herännyt asiaan jo viisi vuotta sitten, niin sijoitukseni näyttäisivät nyt melkoisen paljon paremmilta. 

Miten autosta luopuminen vaikutti arkipäivääni ja elämääni?

Auto meni myyntiin tänä kesänä. Alkuvuoden se oli seisonnassa, koska halusin ensin kevyesti vähän kokeilla, miten pärjään ilman autoa. Ensimmäisenä tunteena oli helpotus. Ei enää bensakuluja, ei autolainaa, ei veroja eikä vakuutuksia. Sain heittää hyvästit määräaikaishuoltojen ja renkaanvaihtojen ajanvarauksille ja jonottamisille. Ei joka-aamuisia lumenpuistamisia, auton lämmitystä, ikkunoiden raaputtelua tai parkkialueen kolaamista. Ei parkkipaikan hakemista ruuhkaisessa keskustassa eikä huolta parkkimittareista. Ei myöskään jatkuvia pesuja (valkoinen auto ja vaihtelevat räntä-, kura-, vesi- lumilosuhteet!). Itselleni nämä asiat merkitsevät arjen kaaoksen vähentämistä ja yksinkertaisempaa elämää paljon enemmän kuin voisi kuvitella. Yksi huoli vähemmän. Bonus oli tietysti myös myynnistä saatu voitto. 

Muita  – paljon tärkeämpiä – positiivisia vaikutuksia ovat olleet liikunnan huomattava lisääntyminen, rahan säästö ja turhien kauppareissujen vähentyminen. Pitkät ja rasittavat ajomatkat kuskin paikalla ovat jääneet pois. Niiden tilalle tulleet junamatkat läheisten luo ovat nykyään luksusta. Arjen kulkuvälineeni on sekä kesät että talvet polkupyörä. Ihan tavallinen vaihdepyörä. Toisena tulevat omat jalat ja kolmantena paikallisbussi. Joskus taksikin.

Rahaa jää säästöön huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Se mahdollistaa sijoittamisen entistä paremmin. Kaupassa käyntejä ei ole enää entiseen malliin, ei myöskään ns. turhia ”käynpä kattelemassa, jos löytyis jotain”. Reppu vetää vain tietyn määrän tavaraa, joten kaupasta haen kerralla vain sen, mitä varmasti tarvitsen. Ystävät taas ovat kultaakin kalliimpia, jos ja kun tarvitsen apua isompien juttujen roudaamisessa. 

Tosin valehtelisin jos väittäisin, etteikö olisi tilanteita, jolloin kaipaan autoa. Kun tulee äkillinen ikävä lapsia, niin silloin olisi helppoa ja nopeaa hypätä auton ja huristaa parisataa kilometriä etelään. Silloin, kun kun pitäisi ehtiä nopeasti toiselle puolelle kaupunkia mukana kolme isoa kassillista kampetta. Isojen postipakettien kuljettaminen pyörän tarakalla ei ole ihan helppoa. Muovijätteen kuljettaminen niihin kahteen kilometrien päässä olevaan kierrätyskeskukseen.

Mutta! Kun kädet ovat kiinni auton ratissa, on se aina pois jostakin muusta. Vapautta itselleni on se, että voin käyttää pitkän matkustusajan johonkin muuhun paljon miellyttävämpään. Vaikka musiikin kuunteluun tai käsitöiden tekemiseen. Tai bujon täyttämiseen ja piirtämiseen. Pelkkään joutilaaseen olemiseen . Vapautta on myös se, että autoilusta säästyvä raha poikii rahaa eläkevuosien kassaan, joka antaa taloudellista pelivaraa sitten myöhemmin. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.