Lokakuun säästö % 47 ja katsaus menoihini!

Sisältää mainoslinkin (*)

Ensimmäistä kertaa säästöprosenttini kasvoi lähes puoleen kuukausituloistani. Onhan se huikea tulos!

Olen älyttömän yllättynyt, kuinka helposti se loppujen lopuksi kävi. Oikeasti oli jopa vaikea uskoa, että sain todella sijoituksiin tuollaisen summan yhden kuukauden aikana. Ihan olen ylpeä itsestäni. Lisäksi pistää silmään, että mukana on myös sellaisia kuluja, jotka eivät ole ns. kiinteitä. Olisin voinut säästää vielä enemmän, mikäli en olisi sortunut ulkona syömiseen ja herkutteluun kahviloissa. Tai olisin lykännyt kampaajalla käyntiä. Mekon ostoa. Ja jos en olisi matkustanut läheisiäni tapaamaan. Mutta armoa. On vain niin, että ihan kaikesta ei voi luopua, vaan pitää muistaa myös elää, muuten menee kyllä liian rankaksi. Korona-aika on vaikuttanut arkeeni liiaksikin. Kun on viikot etätöissä tapaamatta työkavereita tai ketään, kaikki entiset harrastukset jäähyllä ja viikonloputkin menevät pääasiassa kotona tai lähitienoota edestakaisin lenkkeillessä, niin saattaahan siinä jo vähemmästäkin seota. Jotakin kivaa pitää olla vastapainona.

Säästämisvimma on nyt kuumimmillaan. Kahmin euroja säästöön kuin pihapiirini ilkeä orava, joka käyttää kaikki konstinsa tyhjentääkseen lintulaudan siemenet ja kerätäkseen ne parempaan talteen kukkasipulipenkkiini. Haluan testata, miten pärjäisin sillä summalla, mitä todennäköisesti saan eläkkeellä ollessani puhtaana käteen. Nyt se ei vielä ollut ihan lähellä(kään). Mutta hyvä alku kuitenkin.

Matkakorvaukset työmatkoilta ovat olleet vähissä korona-ajan vuoksi. Siitä en voi valittaa, onhan se paljon helpompaa, kun kokoukset voi hoidella zoomien ja skypen välityksellä. Suurin kiinteä yksittäinen menoni muodostuu asuntolainan lyhennyksestä, jonka jälkeen tulevat ruokakulut, sähkö, vesi ja matkustus. Lokakuun menoja kasvattivat syntymäpäivälahjat, postitukset ja muutama joululahjahankinta. Itseeni tuhlasin ostamalla mekon ja käymällä kampaajalla.

Asun paritalossa, jossa on lähes 100 neliötä. Asun siis erittäin väljästi enkä lainkaan ilmastoviisaasti ollakseni yhden hengen talous. Jossakin vaiheessa asumisjärjestelyt toiseen malliin tulevat varmaankin ajankohtaiseksi, koska asuminen käy aivan liian kalliiksi nykyisessä muodossa eikä se muutenkaan ole tilanteessani kaikkein paras ratkaisu.

Mutta kuluja isosta asunnosta tietysti on. Paritalomme on asunto-osakeyhtiö, joten maksan siitä vastiketta 550 €/vuosi ja sen hoidan aina yhdellä kerralla vuoden alussa. Taloyhtiön vastikkeeseen sisältyy kotivakuutus ja kiinteistövero. Lämmitys hoituu suoralla sähköllä, jonka hinta on noussut tunnetusta syystä joka vuosi. Lokakuun sähkönsiirto oli 61 % kokonaissähkölaskusta, edellisessä kuussa 67 %. Sähkölasku on se muuttuva tekijä, joka talvikuukausina kohoaa yli 200 euroon kuukaudessa. Vuosi sitten kilpailutin sähköni (*), mutta tein sen virheen, että solmin vahingossa määräaikaisen sähkösopimuksen, vaikka sellaista en ole tehnyt enää vuosiin. Sopimus päättyy vasta vuoden kuluttua, joten siihen asti joudun menemään tällä ja vain haaveilemaan edullisesta pörssisähköstä. Vesilasku käsittää kahden kuukauden arviomaksut, josta osa todennäköisesti palautuu tasauksen kautta takaisin. Jätemaksu tulee muutaman kuukauden välein ollen n. 6 eur/kk. Vakuutukset koostuvat koti-irtaimistosta ja henkilövakuutuksista ja niiden yhteissumma on n. 200 eur/vuosi. Muita kiinteäluonteisia kuluja on vain Spotify, joka on itselleni musiikin harrastajalle ihan must. Harrastusmenoja ei toistaiseksi ole, joten säästöä tulee sieltäkin. Suoratoistopalveluja en juurikaan käytä ja hyödynnän aina ilmaiset kuukaudet, jos tunnen tarvetta elokuville tai sarjoille. Ja todella, auton kulut ovat jääneet kokonaan pois ja se on iso asia!

Olen jo pidemmän aikaa noudattanut periaatetta ”maksa itsellesi ensin”. Kun palkka kilahtaa tilille, niin samantien sieltä lähtee ”maksuun” 700 € Nordnetille ja 100 € Seligsonille. Lisäksi 6-700 € siirtyy ns. varatilille kasvamaan mahdollisia lisäostoja varten. Aikaisemmin säästin paljon vähemmän, mutta nykyään pyrin tuohon. Kuukauden aikana seurailen menojani ja jos näyttää siltä, että vielä satanen tai kaksi joutaa säästöön tai rahastoihin, niin sitten laitan ne sinne.

Perusta on kuitenkin ehdottomasti säännöllinen kuukausisäästäminen. Joskus (harvoin) teen niinkin, että ostan ”ylimääräisiä” rahasto-osuuksia tai osakkeita sen sijaan, että lyhentäisin lähes nollakorkoista asuntolainaa. Jos kuun lopussa jää vielä rahaa tilille, niin siirrän senkin varatilille. Mutta balanssia kulutuksen ja säästämisen välille haen edelleen. Välillä jopa tuntuu, että kaikki ostaminen välttämättömien menojen lisäksi on pelkkää turhuutta. Tätä tunnetta pitää kyllä välttää, ettei muutu saidaksi ja katkeroituneeksi kitupiikiksi…Mutta joka tapauksessa säästämismahdollisuuksia lisää yhden hengen talous, jossa ei ole muita kuin itse aiheutettuja ja suunniteltuja menoja.

Pidän kuitenkin tiukasti kiinni siitä, että lyhennän asuntolainaa säännöllisesti, koska sitä on jäljellä vielä lähes 130 000 € ja vuodet kuluvat. Voisin tietenkin lyhentää sitä nopeammin, koska siihen olisi varaa ja samalla se lisäisi velattoman omaisuuteni arvoa ja kasvattaisi riippumattomuuttani. Pidän kuitenkin nyt järkevämpänä sijoittaa rahastoihin ja osakkeisiin, koska lyhyelläkin tähtäimellä niillä pääsee parempiin tuottoihin. Ja mikäli tulisi sellainen tilanne, että jäisin yhtäkkiä työttömäksi tai sairastuisin, niin silloin yksinkertaisesti pistäisin asuntoni myyntiin ja kuittaisin hiukan myyntivoittoa. En pelkää asunnon arvonlaskua, koska sijainti on erinomainen maaseutumaisella alueella parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta ja ikääkin talolla on vielä alle 20 vuotta.

Kun olen lueskellut muiden blogeja säästämisestä, niin olen tajunnut, että se ei todellakaan vaadi suuria tuloja. Vaan pieniä menoja. Kulutuksen karsimista. Itsekuria. Houkutuksia on kaikkialla ympärillä ja meitä yritetään saada koukkuun monelta suunnalta. Muutama päivä sitten 11.11. vietettiin Kiinasta rantautunutta Alibaban masinoimaa Singles´ Dayta, josta en itse ole kyllä koskaan kuullutkaan. Kiinassa verkkokauppa myynti oli viime vuonna kyseisenä päivänä 34 mrd euroa, tänä vuonna ilmeisesti huikeasti enemmän ja Suomessakin monet verkkokaupat ovat lähteneet tähän mukaan. Ja kohtahan on taas Black Friday, joten ansoja on viritetty. Ja kaiken kirsikkana Joulu.

Pää kylmänä eteenpäin ja säästöt parempaan talteen!

Miksi autosta luopuminen toi vapautta?

Kuinka ihmeessä? Eikö juuri auto ole se liikkumisväline, joka tuo meille eniten vapautta?

Parin viimeisen vuoden ajan olin pohtinut omistusautosta luopumisesta. Aluksi koko ajatus tuntui täysin mahdottomalta. Idioottimaiselta. Olihan auto ollut kiinteä osa elämääni koko aikuisiän aina siitä asti, kun tapasin ensimmäisen poikaystäväni. Ja siitä on kauan:)

Autosta oli tullut minulle välttämätön, jonka välttämättömyyttä en koskaan kyseenalaistanut. Julkinen liikenne asuinseudullani ei ole kehä kolmosen tasoista ja silloisen kotipaikkani ruokakaupat, työpaikka ja lasten päivähoito olivat  parinkymmenen kilometrin päässä, joten tuolloin se puolsi vielä paikkaansa. Myöhemmin kaupunkiin muutettuani auto seurasi mukana. Työpaikka sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä, mutta sekään ei vielä muuttanut suhtautumistani. Lisäksi vaihtelin autoa, koska ”autohan pitää vaihtaa muutaman vuoden välein uudempaan”. Ja herrajumala, siis jokainenhan autoa tarvitsee. Sic!

Autolla ajamisesta alkoi kuitenkin tulla rasittavaa. Tiedättehän. Erityisesti pitkät matkat, paikkojen puutuminen, jatkuva tarkkaavaisuus, vesisadetta, räntää, pimeää, lumisadetta, vastaantulevia rekkoja…Myös omatunto koputteli. Tarvitsenko ihan oikeasti ihkaomaa autoa?  Tiedän, että monille auto on välttämätön, elämäntilanteet ovat erilaisia. Ja valtion kassalle autoilu on välttämätöntä.  Itselleni tunnustin, että minulla auton omistaminen liittyi ennen kaikkea mukavuuteen, helppouteen, laiskuuteen ja tottumukseen. 

Paljonko auton kulut oikeastaan olivatkaan?

Heräsin siis sekä autoilun kustannuksiin että auton ajamisen aiheuttamaan rasitukseen ja kaikkeen muuhun aikaa vievään sälään. Otin tiliotteen eteeni ja summasin yhteen joka ikisen autoon liittyvän kulun vuoden 2019 aikana. Se näytti seuraavalta:

Suorat kulut muodostivat vuodessa yli 6 000 euroa. Sen päälle tulee vielä uuden auton 10 % arvon alenema vuosittain, joka muodosti n. 2 800 euron laskennallisen kulun. Yhteensä siis lähes 9 000 euroa. Summa vastaa suomalaisten keskimääräistä autoilun kokonaiskulua, joka on n. 300 €/kk (ilman lainakuluja).

Jos olisin sijoittanut  9 000 euron summan vuotuisella maltillisella 7,5 % tuotto-odotuksella, niin kymmenen vuoden kuluttua veroton tuotto olisi ollut 9 549 ja koko pääoma 18 549 euroa (olettaen, että tuoton vuosikorko olisi ollut sama, se olisi tietysti voinut olla pienempi tai suurempi). Jossittelu ei auta, mutta jos olisin herännyt asiaan jo viisi vuotta sitten, niin sijoitukseni näyttäisivät nyt melkoisen paljon paremmilta. 

Miten autosta luopuminen vaikutti arkipäivääni ja elämääni?

Auto meni myyntiin tänä kesänä. Alkuvuoden se oli seisonnassa, koska halusin ensin kevyesti vähän kokeilla, miten pärjään ilman autoa. Ensimmäisenä tunteena oli helpotus. Ei enää bensakuluja, ei autolainaa, ei veroja eikä vakuutuksia. Sain heittää hyvästit määräaikaishuoltojen ja renkaanvaihtojen ajanvarauksille ja jonottamisille. Ei joka-aamuisia lumenpuistamisia, auton lämmitystä, ikkunoiden raaputtelua tai parkkialueen kolaamista. Ei parkkipaikan hakemista ruuhkaisessa keskustassa eikä huolta parkkimittareista. Ei myöskään jatkuvia pesuja (valkoinen auto ja vaihtelevat räntä-, kura-, vesi- lumilosuhteet!). Itselleni nämä asiat merkitsevät arjen kaaoksen vähentämistä ja yksinkertaisempaa elämää paljon enemmän kuin voisi kuvitella. Yksi huoli vähemmän. Bonus oli tietysti myös myynnistä saatu voitto. 

Muita  – paljon tärkeämpiä – positiivisia vaikutuksia ovat olleet liikunnan huomattava lisääntyminen, rahan säästö ja turhien kauppareissujen vähentyminen. Pitkät ja rasittavat ajomatkat kuskin paikalla ovat jääneet pois. Niiden tilalle tulleet junamatkat läheisten luo ovat nykyään luksusta. Arjen kulkuvälineeni on sekä kesät että talvet polkupyörä. Ihan tavallinen vaihdepyörä. Toisena tulevat omat jalat ja kolmantena paikallisbussi. Joskus taksikin.

Rahaa jää säästöön huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Se mahdollistaa sijoittamisen entistä paremmin. Kaupassa käyntejä ei ole enää entiseen malliin, ei myöskään ns. turhia ”käynpä kattelemassa, jos löytyis jotain”. Reppu vetää vain tietyn määrän tavaraa, joten kaupasta haen kerralla vain sen, mitä varmasti tarvitsen. Ystävät taas ovat kultaakin kalliimpia, jos ja kun tarvitsen apua isompien juttujen roudaamisessa. 

Tosin valehtelisin jos väittäisin, etteikö olisi tilanteita, jolloin kaipaan autoa. Kun tulee äkillinen ikävä lapsia, niin silloin olisi helppoa ja nopeaa hypätä auton ja huristaa parisataa kilometriä etelään. Silloin, kun kun pitäisi ehtiä nopeasti toiselle puolelle kaupunkia mukana kolme isoa kassillista kampetta. Isojen postipakettien kuljettaminen pyörän tarakalla ei ole ihan helppoa. Muovijätteen kuljettaminen niihin kahteen kilometrien päässä olevaan kierrätyskeskukseen.

Mutta! Kun kädet ovat kiinni auton ratissa, on se aina pois jostakin muusta. Vapautta itselleni on se, että voin käyttää pitkän matkustusajan johonkin muuhun paljon miellyttävämpään. Vaikka musiikin kuunteluun tai käsitöiden tekemiseen. Tai bujon täyttämiseen ja piirtämiseen. Pelkkään joutilaaseen olemiseen . Vapautta on myös se, että autoilusta säästyvä raha poikii rahaa eläkevuosien kassaan, joka antaa taloudellista pelivaraa sitten myöhemmin. 

Miksi haluan hallita talouttani paremmin?

Maailma on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut  monimutkaiseksi, jota kuvaavat epävarmuus, kaoottisuus ja ristiriidat. Ilmastoahdistus, korona, terrorismi. Yksilön mahdollisuudet vaikuttaa asioiden tilaan ovat rajalliset. Elämän ja tähänastisten itsestään selvänä pidettyjen totuuksien kyseenalaistuminen ja sumentuminen on saanut ainakin minut etsimään turvallisia kiinnekohtia tavallisesta arjesta ja yksinkertaisista asioista. Rikkaus ei tule rahasta, vaan ykköstavoitteenani on saavuttaa mielenrauha, hyvä elämä, apuna oleminen ja taloudellinen turva keskittymällä olennaiseen. Jos tämän joskus saavutan – silloin pidän itseäni miljonäärinä. 

Talouden hallitseminen on yksi asia, joka tuo turvaa ja ennustettavuutta. Olen aloittanut sijoittamisen vuonna 2015 opettelemalla kaiken aivan aakkosista. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä mm. pörsseistä, osakkeista, indekseistä, P/E-luvuista, volatiliteeteista tai ETF:stä. Ne olivat ihan mysteerejä, black holes. En ole missään nimessä valmis vieläkään, en lähellekään, virheitä on sattunut, mutta jotain on opittukin. Esimerkiksi kärsivällisyyttä ja nopeiden liikkeiden välttämistä, joita pidän nykyään ensiarvoisen tärkeinä.

Säästämiseen ja sijoittamiseen keskittyviä blogeja on syntynyt viime vuosina runsaasti ja erityisesti nuoret aikuiset ovat heränneet miettimään tulevaisuuttaan. Se on mahtava juttu. Joskus mietin, että kunpa olisin itsekin aloittanut säästämisen ja sijoittamisen jo kolmekymmentä vuotta sitten. Mutta sitä on oikeastaan turha surra, nuorena ei ollut siihen osaamista eikä kykyä. Yritän kuitenkin ohjata omia lapsiani tässä suhteessa terävämpään ajatteluun, varsinkin kun miettii korkoa korolle -ilmiötä.

Oma tämänhetkinen varallisuuteni on vielä pientä, mutta ainakin sen kasvattaminen alkaa olla hallinnassa. Asuntolaina on suurin yksittäinen menoeräni, muita lainoja ei ole. Työvuoteni loppuvat ennen kuin asunto on maksettu omaksi ja se aiheuttaa eniten päänvaivaa. Luovunko siitä kokonaan, ostanko edullisemman, muutanko joskus vuokra-asuntoon vain hankinko talviasuttavan kesämökin? En ole vielä ratkaissut, millaiseksi asumisjärjestelyt muodostuvat tulevaisuudessa, mutta se selviää sitten aikanaan.

Lapsuudessani elettiin kädestä suuhun ja siten olen pitkälti elänyt itsekin. Olen ollut tuhlari. Säästäminen on ollut vain sana ilman sisältöä eikä siihen ole ollut mallia. Ajatukseen  –  ”tilillä olevaa rahaa ei tarvitsekaan hävittää ennen seuraavaa tilipäivää” – olen herännyt vasta myöhäisellä aikuisiällä. Jatkuva repivä huoli rahan riittävyydestä on seurannut minua, vaikka siihen ei olisi ollut aihettakaan. Se lienee lapsuuden perintöä, jossa velat olivat aina varoja suuremmat eikä niitä varoja itseasiassa tainnut olla nimeksikään. Raha ja varsinkin sen puute oli jokapäiväinen aihe. Tällä hetkellä tienaan kyllä tarpeeksi myös säästämistä ja rahan sijoittamista varten, mutta silti tuo huoli on aina mielessäni sisäänrakennettuna. Tuskin pääsen siitä koskaan eroon.

Kirjoitan tässä blogissa sijoittamisesta ja säästämisestä, kulutuksen karsimisesta, yksinkertaistamisesta, elämän hidastamisesta, työelämästä pois siirtymisestä ja vaihtoehtoisista tavoista suhtautua asioihin sekä niihin liittyvistä haasteista. Haluan myös rohkaista muitakin samassa elämänvaiheessa olevia huomaamaan, että myös tässä iässä on mahdollista kasvattaa varallisuuttaan sijoittamalla rahansa viisaasti – ja näin moni varmasti jo tekeekin, vaikka siitä ei somessa numeroa tehdäkään.

Tavoitteeni on myös kyseenalaistaa  vallitsevia käsityksiä ja jakaa niitä ratkaisuja, joita itse olen tehnyt, jotta pääsisin lähemmäksi tavoittelemaani mielenrauhaa ja tyyneyttä. Ja tietenkin odotan nöyränä muiden ajatuksia ja vinkkejä.