Mihin tuli sijoitettua? (Part 1)

Olen aloittanut säännöllisen sijoittamisen suunnilleen viitisen vuotta sitten säästämällä kuukausittain Seligsonin passiivisiin osakerahastoihin. Valitsin tuolloin useita rahastoja, jotta hajautus olisi mahdollisimman laaja. Mukaan valikoitui Eurooppa, Suomi, Aasia ja Pohjois-Amerikka. Lisäksi säästin varainhoitorahasto Pharokseen, joka on sekä korko- että osakemarkkinoille sijoittava yhdistelmärahasto. Edelleen valitsin mukaan Global Top 25 Brandsia ja Pharmaa. Aluksi säästetyt summat olivat pieniä, 20-30 euroa/rahasto. Kuluihin en juurikaan tuolloin kiinnittänyt huomiota, mutta suhteellisen edullisiahan nuo rahastot silti olivat passiivisten rahastojen tapaan.

Jossain vaiheessa laitoin (vaikka hiukan arvelutti) 5000 euroa kiinni HCP Quant -rahastoon, josta innostuin luettuani rahaston salkunhoitaja Pasi Havian kirjoittaman kirjan Erilainen ote omaan talouteen (2014). Rahaston alkuhan oli näyttänyt hyvältä ja sen sijoitusstrategiana oli sijoittaa pieniin ja keskisuuriin arvoyhtiöihin, joka ainakin omalla kohdalla kasvatti mielenkiintoa. Mutta aika pian oli jo havaittavissa pientä yskimistä. Uutiskirje toisensa perään rupesi kertomaan miinusmerkkisestä tuotosta. Tuotto ei sitten lähtenytkään nousuun odotetulla tavalla ja vertailuindeksi paukkui usein ylempänä. Suurimpana syynä Quantin haasteisiin pidetään mm. rahaston Kiina-painotteisuutta. Mene ja tiedä. Quantin sijoituslogiikkaa ja taivalta on ansiokkaasti käsitellyt mm. Laiska sijoittaja omassa blogissaan.

Niinpä tulin parin vuoden jälkeen lievästi panikoivana siihen tulokseen, että lunastan osuuteni ulos. Takkiinhan siinä hiukan tuli. Toisaalta olisin voinut odottaa, mutta kun katsoo tämänhetkistäkin tilannetta, niin eihän se päätä huimaa. Parempiankin kohteita on löydettävissä ja pienemmillä kuluilla (Quantin kulut 1,15 %). Kaikesta huolimatta sain oppia ja opetusta siitä, ettei sijoittamaan kannata välttämättä lähteä takki auki ja virran mukana, vaan hankkia tietoa ja suunnitella oma sijoitusstrategia omaan henkilökohtaiseen tilanteeseen sopivaksi.

Pharoksen lunastin myös pois muutaman vuoden kuluttua äkillisessä rahantarpeessani enkä sitten jatkossa enää siihen palannut. Vähitellen mukaan tuli sitten myös Nordnet, joka kiinnitti mielenkiintoa ensi alkuun tietenkin kuluttomilla rahastoilla. Vasta tällöin itse asiassa rupesin miettimään kulujen merkitystä, vaikka sijoitushorisonttini ei vuosikymmeniä olekaan. Jokainen säästetty sentti kuluissa on kuitenkin euro salkussa:).

Monia rahastoja on Nordnetissäkin tullut kokeiltua, osa on jäänyt ja osa lunasteltu. Aika poukkoilevaa on tämä sijoituspolkuni ollut, mutta pikkuhiljaa se on selkeytynyt. Rohkeasti olen lähtenyt myös sijoittamaan suoriin osakkeisiin, vaikka en olisi ikinä uskonut, että niin joskus tekisin. Mutta nälkä on kasvanut kaiken aikaa ja pörssiasiat kirkastuneet ainakin jossakin määrin. Sijoitan sekä Nordnetin että Seligsonin kautta.

Suorien osakkeiden paino on hiukan alle puolet koko salkusta. Olen muutamien myttyyn menneiden kokeilujen jälkeen päätynyt sijoittamaan viiteen yhtiöön, jotka kaikki ovat pieniä tai keskisuuria, hyötyvät megatrendeistä ja toimivat mielestäni tulevaisuuden ja nousevan auringon aloilla: terveysteknologia, pelimaailma, digitalisaatio, ohjelmistokehitys, pilvipalvelut. Keskeinen ajurini on usko näiden alojen ja yhtiöiden tulevaisuuteen. Toistaiseksi näyttää hyvältä. Tarkoitus myös kasvattaa osakesalkkua vielä ainakin parin yhtiön verran kunhan rahavarat vain antavat myöten. Katse tähyää jo ainakin kyberturvallisuuden, robotiikan ja uusiutuvien polttoaineiden suuntaan.

Tällä hetkellä salkussani on seuraavat yhtiöt:

Kirkkain tähteni on Qt Group Oyj, jota on tarkoitus myös lisätä edelleen, yhtiön kehityshän näyttää lupaavalta. Perässä tulee videopeliyhtiö Remedy Entertainment Oyj, joka porskuttaa toistaiseksi mukavasti eteenpäin ja jolla lienee potentiaalia jatkossakin. Hiukan pienemmillä painoilla mukana ovat myös tilitoimistopalveluja tarjoava Talenom (Great Place to Work) , terveysteknologiayhtiö Revenio ja viimeisimpänä IT-markkinoilla organisaatioiden digitaalisen muutoksen toteuttajana nousua tekevä Gofore. Tavoitteenani on lisätä sijoituksia kaikkiin edellä mainittuihin, mikäli yhtiöiden kehitys näyttää jotakuinkin nousevaa trendiä. En enää hevillä tee myyntejä, vaan ensisijaisesti pidän nämä yhtiöt, paitsi mikäli yhtiöiden käyrät rupeavat pidemmällä ajanjaksolla toistuvasti osoittamaan kaakkoon.

Olen sijoittanut Nordnetin kautta myös pörssinoterattuuun rahastoon eli ETF:ään (Exchange Traded Fund). ETF on sijoitusrahasto, jolla voidaan käydä kauppaa arvopaperipörssissä. Suurin ero perinteiseen indeksirahastoon tulee juuri siitä, että indeksirahastoa ei ole noteerattu pörssissä ja ETF taas on rahasto, jonka osuuksilla käydään pörssissä kauppaa samalla tavoin kuin osakkeilla. Nordnetin kautta tarjolla on lukematon määrä näitä rahastoja ja itse valitsin monen muunkin suosiman iShares Core MSCI World UCITS -rahaston, joka on riittävän hajautettu sekä maantieteellisesti että toimialoittain. Lisäksi sen kulut ovat pienet, vain 0,20 %. Kuukausisäästän toistaiseksi vain tähän yhteen ETF-rahastoon.

Miksi autosta luopuminen toi vapautta?

Kuinka ihmeessä? Eikö juuri auto ole se liikkumisväline, joka tuo meille eniten vapautta?

Parin viimeisen vuoden ajan olin pohtinut omistusautosta luopumisesta. Aluksi koko ajatus tuntui täysin mahdottomalta. Idioottimaiselta. Olihan auto ollut kiinteä osa elämääni koko aikuisiän aina siitä asti, kun tapasin ensimmäisen poikaystäväni. Ja siitä on kauan:)

Autosta oli tullut minulle välttämätön, jonka välttämättömyyttä en koskaan kyseenalaistanut. Julkinen liikenne asuinseudullani ei ole kehä kolmosen tasoista ja silloisen kotipaikkani ruokakaupat, työpaikka ja lasten päivähoito olivat  parinkymmenen kilometrin päässä, joten tuolloin se puolsi vielä paikkaansa. Myöhemmin kaupunkiin muutettuani auto seurasi mukana. Työpaikka sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä, mutta sekään ei vielä muuttanut suhtautumistani. Lisäksi vaihtelin autoa, koska ”autohan pitää vaihtaa muutaman vuoden välein uudempaan”. Ja herrajumala, siis jokainenhan autoa tarvitsee. Sic!

Autolla ajamisesta alkoi kuitenkin tulla rasittavaa. Tiedättehän. Erityisesti pitkät matkat, paikkojen puutuminen, jatkuva tarkkaavaisuus, vesisadetta, räntää, pimeää, lumisadetta, vastaantulevia rekkoja…Myös omatunto koputteli. Tarvitsenko ihan oikeasti ihkaomaa autoa?  Tiedän, että monille auto on välttämätön, elämäntilanteet ovat erilaisia. Ja valtion kassalle autoilu on välttämätöntä.  Itselleni tunnustin, että minulla auton omistaminen liittyi ennen kaikkea mukavuuteen, helppouteen, laiskuuteen ja tottumukseen. 

Paljonko auton kulut oikeastaan olivatkaan?

Heräsin siis sekä autoilun kustannuksiin että auton ajamisen aiheuttamaan rasitukseen ja kaikkeen muuhun aikaa vievään sälään. Otin tiliotteen eteeni ja summasin yhteen joka ikisen autoon liittyvän kulun vuoden 2019 aikana. Se näytti seuraavalta:

Suorat kulut muodostivat vuodessa yli 6 000 euroa. Sen päälle tulee vielä uuden auton 10 % arvon alenema vuosittain, joka muodosti n. 2 800 euron laskennallisen kulun. Yhteensä siis lähes 9 000 euroa. Summa vastaa suomalaisten keskimääräistä autoilun kokonaiskulua, joka on n. 300 €/kk (ilman lainakuluja).

Jos olisin sijoittanut  9 000 euron summan vuotuisella maltillisella 7,5 % tuotto-odotuksella, niin kymmenen vuoden kuluttua veroton tuotto olisi ollut 9 549 ja koko pääoma 18 549 euroa (olettaen, että tuoton vuosikorko olisi ollut sama, se olisi tietysti voinut olla pienempi tai suurempi). Jossittelu ei auta, mutta jos olisin herännyt asiaan jo viisi vuotta sitten, niin sijoitukseni näyttäisivät nyt melkoisen paljon paremmilta. 

Miten autosta luopuminen vaikutti arkipäivääni ja elämääni?

Auto meni myyntiin tänä kesänä. Alkuvuoden se oli seisonnassa, koska halusin ensin kevyesti vähän kokeilla, miten pärjään ilman autoa. Ensimmäisenä tunteena oli helpotus. Ei enää bensakuluja, ei autolainaa, ei veroja eikä vakuutuksia. Sain heittää hyvästit määräaikaishuoltojen ja renkaanvaihtojen ajanvarauksille ja jonottamisille. Ei joka-aamuisia lumenpuistamisia, auton lämmitystä, ikkunoiden raaputtelua tai parkkialueen kolaamista. Ei parkkipaikan hakemista ruuhkaisessa keskustassa eikä huolta parkkimittareista. Ei myöskään jatkuvia pesuja (valkoinen auto ja vaihtelevat räntä-, kura-, vesi- lumilosuhteet!). Itselleni nämä asiat merkitsevät arjen kaaoksen vähentämistä ja yksinkertaisempaa elämää paljon enemmän kuin voisi kuvitella. Yksi huoli vähemmän. Bonus oli tietysti myös myynnistä saatu voitto. 

Muita  – paljon tärkeämpiä – positiivisia vaikutuksia ovat olleet liikunnan huomattava lisääntyminen, rahan säästö ja turhien kauppareissujen vähentyminen. Pitkät ja rasittavat ajomatkat kuskin paikalla ovat jääneet pois. Niiden tilalle tulleet junamatkat läheisten luo ovat nykyään luksusta. Arjen kulkuvälineeni on sekä kesät että talvet polkupyörä. Ihan tavallinen vaihdepyörä. Toisena tulevat omat jalat ja kolmantena paikallisbussi. Joskus taksikin.

Rahaa jää säästöön huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Se mahdollistaa sijoittamisen entistä paremmin. Kaupassa käyntejä ei ole enää entiseen malliin, ei myöskään ns. turhia ”käynpä kattelemassa, jos löytyis jotain”. Reppu vetää vain tietyn määrän tavaraa, joten kaupasta haen kerralla vain sen, mitä varmasti tarvitsen. Ystävät taas ovat kultaakin kalliimpia, jos ja kun tarvitsen apua isompien juttujen roudaamisessa. 

Tosin valehtelisin jos väittäisin, etteikö olisi tilanteita, jolloin kaipaan autoa. Kun tulee äkillinen ikävä lapsia, niin silloin olisi helppoa ja nopeaa hypätä auton ja huristaa parisataa kilometriä etelään. Silloin, kun kun pitäisi ehtiä nopeasti toiselle puolelle kaupunkia mukana kolme isoa kassillista kampetta. Isojen postipakettien kuljettaminen pyörän tarakalla ei ole ihan helppoa. Muovijätteen kuljettaminen niihin kahteen kilometrien päässä olevaan kierrätyskeskukseen.

Mutta! Kun kädet ovat kiinni auton ratissa, on se aina pois jostakin muusta. Vapautta itselleni on se, että voin käyttää pitkän matkustusajan johonkin muuhun paljon miellyttävämpään. Vaikka musiikin kuunteluun tai käsitöiden tekemiseen. Tai bujon täyttämiseen ja piirtämiseen. Pelkkään joutilaaseen olemiseen . Vapautta on myös se, että autoilusta säästyvä raha poikii rahaa eläkevuosien kassaan, joka antaa taloudellista pelivaraa sitten myöhemmin. 

Miksi haluan hallita talouttani paremmin?

Maailma on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut  monimutkaiseksi, jota kuvaavat epävarmuus, kaoottisuus ja ristiriidat. Ilmastoahdistus, korona, terrorismi. Yksilön mahdollisuudet vaikuttaa asioiden tilaan ovat rajalliset. Elämän ja tähänastisten itsestään selvänä pidettyjen totuuksien kyseenalaistuminen ja sumentuminen on saanut ainakin minut etsimään turvallisia kiinnekohtia tavallisesta arjesta ja yksinkertaisista asioista. Rikkaus ei tule rahasta, vaan ykköstavoitteenani on saavuttaa mielenrauha, hyvä elämä, apuna oleminen ja taloudellinen turva keskittymällä olennaiseen. Jos tämän joskus saavutan – silloin pidän itseäni miljonäärinä. 

Talouden hallitseminen on yksi asia, joka tuo turvaa ja ennustettavuutta. Olen aloittanut sijoittamisen vuonna 2015 opettelemalla kaiken aivan aakkosista. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä mm. pörsseistä, osakkeista, indekseistä, P/E-luvuista, volatiliteeteista tai ETF:stä. Ne olivat ihan mysteerejä, black holes. En ole missään nimessä valmis vieläkään, en lähellekään, virheitä on sattunut, mutta jotain on opittukin. Esimerkiksi kärsivällisyyttä ja nopeiden liikkeiden välttämistä, joita pidän nykyään ensiarvoisen tärkeinä.

Säästämiseen ja sijoittamiseen keskittyviä blogeja on syntynyt viime vuosina runsaasti ja erityisesti nuoret aikuiset ovat heränneet miettimään tulevaisuuttaan. Se on mahtava juttu. Joskus mietin, että kunpa olisin itsekin aloittanut säästämisen ja sijoittamisen jo kolmekymmentä vuotta sitten. Mutta sitä on oikeastaan turha surra, nuorena ei ollut siihen osaamista eikä kykyä. Yritän kuitenkin ohjata omia lapsiani tässä suhteessa terävämpään ajatteluun, varsinkin kun miettii korkoa korolle -ilmiötä.

Oma tämänhetkinen varallisuuteni on vielä pientä, mutta ainakin sen kasvattaminen alkaa olla hallinnassa. Asuntolaina on suurin yksittäinen menoeräni, muita lainoja ei ole. Työvuoteni loppuvat ennen kuin asunto on maksettu omaksi ja se aiheuttaa eniten päänvaivaa. Luovunko siitä kokonaan, ostanko edullisemman, muutanko joskus vuokra-asuntoon vain hankinko talviasuttavan kesämökin? En ole vielä ratkaissut, millaiseksi asumisjärjestelyt muodostuvat tulevaisuudessa, mutta se selviää sitten aikanaan.

Lapsuudessani elettiin kädestä suuhun ja siten olen pitkälti elänyt itsekin. Olen ollut tuhlari. Säästäminen on ollut vain sana ilman sisältöä eikä siihen ole ollut mallia. Ajatukseen  –  ”tilillä olevaa rahaa ei tarvitsekaan hävittää ennen seuraavaa tilipäivää” – olen herännyt vasta myöhäisellä aikuisiällä. Jatkuva repivä huoli rahan riittävyydestä on seurannut minua, vaikka siihen ei olisi ollut aihettakaan. Se lienee lapsuuden perintöä, jossa velat olivat aina varoja suuremmat eikä niitä varoja itseasiassa tainnut olla nimeksikään. Raha ja varsinkin sen puute oli jokapäiväinen aihe. Tällä hetkellä tienaan kyllä tarpeeksi myös säästämistä ja rahan sijoittamista varten, mutta silti tuo huoli on aina mielessäni sisäänrakennettuna. Tuskin pääsen siitä koskaan eroon.

Kirjoitan tässä blogissa sijoittamisesta ja säästämisestä, kulutuksen karsimisesta, yksinkertaistamisesta, elämän hidastamisesta, työelämästä pois siirtymisestä ja vaihtoehtoisista tavoista suhtautua asioihin sekä niihin liittyvistä haasteista. Haluan myös rohkaista muitakin samassa elämänvaiheessa olevia huomaamaan, että myös tässä iässä on mahdollista kasvattaa varallisuuttaan sijoittamalla rahansa viisaasti – ja näin moni varmasti jo tekeekin, vaikka siitä ei somessa numeroa tehdäkään.

Tavoitteeni on myös kyseenalaistaa  vallitsevia käsityksiä ja jakaa niitä ratkaisuja, joita itse olen tehnyt, jotta pääsisin lähemmäksi tavoittelemaani mielenrauhaa ja tyyneyttä. Ja tietenkin odotan nöyränä muiden ajatuksia ja vinkkejä.

(Naisen) eläkepommi

Vaikka suuri osa sijoitusbloggareista hehkuttaa firettämisen autuudesta niin väitän, että se koskee loppujen lopuksi aika harvoja onnekkaita. Valtaosa paiskii palkkatyössä jaksamisen äärirajoille sinne 65 vuoden pahemmalle puolelle. Suurimmalla osalla meistä tavallisista palkansaajista eläke tulee olemaan melkoisen paljon pienempi kuin palkkatulo. Suomessa miesten keskimääräinen työeläke oli viime vuonna 1 904 euroa ja naisten 1 309 euroa joka oli 69 % miesten vastaavasta. Ero johtuu pitkälti miesten pidemmistä työurista ja korkeammasta palkkatasosta.

Havahduin tähän tilanteeseen itse asiassa vasta äskettäin. Tilastokeskuksen viimeisimmän laskelman mukaan kaikkien suomalaisten palkansaajien keskiansiot olivat n. 3 500 euroa. Oma bruttopalkkani ylittää  mukavasti tuon summan. Se voisi ennakoida kohtuullistakin eläkettä ja ehkä olin tuudittautunut siihen sen kummemmin miettimättä. Mutta oikeasti totuus on tietysti toinen.

Bruttoeläketuloni tulee todennäköisesti sijoittumaan tuohon 2 000- 2 600 euron välille. Todennäköisesti lähemmäs alarajaa, ellen palvele työnantajaa vielä ylimääräiset pari vuotta. Verotus on kovaa ja se merkitsee sitä, että käteen jäävä tuloni supistuu lähes kolmannekseen nykyisestä. 

Kolmannekseen. Pistää miettimään.

En todellakaan ole ajatellut elämääni rationaalisesti tässä suhteessa. Enkä paljon suunnitellutkaan. Polkuni on tässä suhteessa tyypillinen naisen työura: perhevapaita, pätkätöitä, perhevapaita, pieni palkka. Valmistuin kyllä ammattiin ja menin töihinkin melko nuorena. Tein yhden lapsen, irtisanouduin työstäni, rupesin opiskelemaan ja tein vielä pari lasta. Eläkettä ei juuri kertynyt kuin satunnaisista kesähanttihommista. Eläkevuosien ajatteleminen kiinnosti tuolloin yhtä paljon kuin vuoden 1906  eduskuntauudistus teini-ikäistä. 

Valmistuminen yliopistosta sattui keskelle vuoden 1993 lamaa. Töitä ei löytynyt, joten päädyin jatkamaan opintojani ja tutkimuksiani apurahojen ja stipendien turvin. Tätä kestikin usean vuoden kunnes kyllästyin jatkuvaan rahan ker(j)äämiseen ja hankkiuduin virkatöihin valtiolle. Joka on urani huippu. 

In total. ”Oikeita” työvuosia on kertynyt vähemmän kuin niitä olisi voinut olla järkevällä suunnittelulla. Mutta ihminen ei voi olla aina järkevä. Olen tietysti saanut paljon arvokasta, jota ei voi rahalla mitata. Lapsilleni äidin läsnäolon, tutkijan vapauden, kiireettömät aamut, vuodenaikojen seuraamisen. 

Eläketuloni kasvattamiseen olisi toki muutama keino: Jatkan työssäni yli alimman eläkeiän. No, vuosi tai pari voisi (pitkin hampain) mennä, jos työelämän tahti ei enää kiihdy. Se tietäisi jo useita satasia. Toinen keino on tehdä osa-aikatyötä joko nykyisen työnantajan palveluksessa tai muussa työssä eläkkeen ohella. Tämä vaihtoehto tuntuu jo paremmalta. Lisätulojen hankkiminen on myös kannatettavaa. Ja tämähän kuulostaa, hei  – järkevältä.

Mutta. Jatkuva muutos, silppuhommat, kiire, zoomit ja teamsit, organisaatiomuutokset, tyhjenevä tankki, monitoimitila, kokouskiima…ei.

Vapaus päättää omasta ajankäytöstä. Vapaus keskittyä itselle tärkeisiin tehtäviin. Aikataulujen kahleista irtautuminen. Ne tuntuvat juuri tällä hetkellä kaikkein houkuttelevimmalta. Toisaalta pitäisi kuitenkin pystyä tulemaan toimeen ja selvitä kohtuullisista elinkustannuksista. Koska eläkevuodet joka tapauksessa merkitsevät tulotason merkittävää laskua, eläkkeen lihottamisen sijaan aionkin seuraavat (viimeiset työvuoteni) keskittyä pääasiassa seuraavaan: Kuinka voisin tulla toimeen vähemmällä ja kuinka saada enemmän säästöjä,koska olen aika varma, että se on mahdollista. Ja kaiketi ainoa realistinen vaihtoehtoni.

Tavoitteeni on kiinnittää huomiota rahankäyttööni, ostaa mahdollisimman vähän mitään (turhaa) ja sijoittaa kaikki liikenevä indeksirahastoihin ja suoriin osakkeisiin. Tarkoituksena on saada ennen kaikkea  taloudellista puskuria, mutta myös henkistä turvallisuudentunnetta, etten ”tipahda aivan tyhjän päälle”. Ja onhan minulla tietenkin myös unelmia siitä, miten haluan vireät eläkevuoteni viettää.

Miten tämän teen? Viisas ottaa oppia muiden virheistä. Näin totesi yli 2000 vuotta sitten elänyt roomalaistunut orja Publilius Syrus. Jatkan mietelmää siten, että yritän oppia myös omista virheistäni.